Jos asut pidemmän aikaa elämästäsi samassa paikassa, saatat huomata, kuinka päiväsi kuluvat aina samalla tavalla. Erityisesti silloin, jos elät freelancerin elämää ja teet töitä kotoa käsin. Rutiini on tie helvettiin. Emme ole mitään ravintoloiden, kahviloiden ja baarien suurkuluttajia – suurimman osan ajasta laitamme ruokaa itse ja juomme sekä kahvin että viinin kotona. Tällä kertaa halusimme kokea Prahan Tšekissä ihan uudella tavalla, aivan kuin turistit.
Osittain mukavuudenhalusta, osittain taloudellisista syistä ja myös siksi, että näin meillä on paremmin hallinnassa, mitä tarkalleen syömme. Tänä viikonloppuna päätimme tehdä toisin. Ja niinpä tässä on ohje siihen, kuinka ryhtyä 48 tunniksi turistiksi omassa kaupungissaan.
48 tunniksi meistä tuli turisteja omassa kaupungissamme
Lihoimme sen aikana viisi kiloa. Kävimme paikoissa, joissa turistit jonottavat ruokaan ja henkilökunta puhuttelee sinua ennemmin englanniksi kuin tšekiksi. Poikkesimme myös hieman itämaille ja kävimme katsomassa, missä on kuulemma “Prahan paras Pho”. Ohjelmamme vilisi kaikenlaisia superlatiiveja. Katsotaanpa siis!
Brunssi Coffee Roomissa
Aloitimme aamulla, jota isovanhempamme olisivat kutsuneet ennemmin keskipäiväksi. Mutta viikonloppuisin voimme kai kaikki suoda itsellemme hieman nukkumisen luksusta.
Onneksi Coffee Roomissa tarjoillaan aamiaista lauantaisin klo 14 asti, joten meidän ei tarvinnut edes kiirehtiä. Korunní-kadulla sijaitsevan pienen kahvilan ihana hipsterhenkinen tunnelma oli ääriään myöten täynnä, eikä paikka näyttänyt läheskään yhtä rauhalliselta kuin kuvissa. Ei ihme.
Heidän avokadovoileipäänsä tulen näkemään unissani vielä pitkään. Kahvia emme sen sijaan tulisi hakemaan tänne uudelleen, vaikka se näyttikin kauniilta – meidän makuumme se oli aivan liian sitruksinen. Tai kuten Lukáš sanoi: “Eeeh, tämä on hapanta.” Ehkä he kuitenkin vaihtelevat papuja, joten älä anna tämän lannistaa. Sata ihmistä = sata makua 🙂
Krištof Kinteran Nervous Trees
Olet varmaan nähnyt ainakin sosiaalisessa mediassa nämä Rudolfinumin pesukoneet, ellet ole käynyt itse katsomassa Krištof Kinteran Nervous Trees -näyttelyä. Näyttely on ilmainen, ja se näytti lumoavan pienimmätkin lapset.
Jotain lounaan ja illallisen väliltä – itämaiseen tyyliin
Nälkä yllätti meidät Prahan kävelyretken aikana kuin varkain, ja niinpä silmiimme osui matkailuaiheinen ravintola Hedvábná stezka (Silkkitie) aivan Kansallisteatterin lähellä. Libanonilaiset eivät useinkaan syö yhtä isoa ateriaa, vaan mieluummin jakavat useita pienempiä annoksia. Valitsimme siksi saman tavan ja tilasimme juustolla täytettyä pitaleipää, falafeleja ja täytettyjä taskuja sekä hummusta. Kahdelle se riitti aivan hyvin, varsinkin kun aioimme vielä maistaa kanelikakkua ja maustettua halvaa.
Viiniä. Kunnolla.
Olen ajanut Vinografin ohi jo vuosien ajan. Sisällä emme kuitenkaan olleet koskaan käyneet. He voittivat minut puolelleen jo ensimmäisellä silmäyksellä nettisivuihinsa, joilta luin, että heillä on Lucie-niminen viini. Kukapa vastustaisi. Vinograf yllätti meidät intiimillä tunnelmallaan, jota juuri kaipasimme koko päivän kestäneen väentungoksen jälkeen. Parempaa palvelua Prahasta saat etsiä turhaan, ja laajasta (todella laajasta) viinivalikoimasta ei ole vaikea valita. Tarvittaessa he varmasti neuvovat.
Elokuvateatteri pelastajana
Lucie oli erinomainen, joten oli onni, että meillä oli puolentoista tunnin päästä elokuva, muuten emme ehkä olisi jääneet vain yhteen lasilliseen. Ja seuraavana päivänä meidän piti leikkiä turisteja uudelleen.
Aamiaiselle jouduimme jonottamaan
Euroopan parhaat lettut. Bistro Den Nocista lukee vain hyvin vähän negatiivista sanaa, ja usein sekin liittyy siihen, että paikka on pieni ja joudut odottamaan. Emme mekään välttyneet tältä, ja odotimme pöytää bistron edessä noin viisitoista minuuttia. Valikoimassa on useita suolaisia ja makeita lettuvaihtoehtoja.
Me menimme tänä viikonloppuna selvästi makean linjalle. Rakastamme molemmat makeaa ja kiellämme sen molemmat itseltämme “normaalioloissa”. Lukáš otti Lindt-suklaan, kermavaahdon ja ylimääräisen annoksen jäätelöä, ja minä valitsin kanelin, voin ja banaanin.
Kahvi oli tavallisempaa kuin Coffee Roomissa, mutta siinä ei ollut hapanta jälkimakua – sen sijaan maito oli hieman ylipoltettua (olemme kahvihulluja, huomasithan sen jo?). Letuille olisi meidän mielestämme sopinut parhaiten amerikkalaistyyliin suodatettu kahvi, mutta sellaista ei valitettavasti tarjoilla.
Kulttuurin varma valinta on Dox
Kun olimme Kanadassa, avattiin juuri ilmalaiva Doxissa. Lupasin itselleni, että heti kun palaamme, menemme sinne. Mutta aika kului, eikä meillä vain ollut muutamaa vapaata tuntia.
Ja niinpä käytimme vihdoin vapaan viikonlopun siihen, että pääsimme sitä katsomaan, ja samalla kertaa ehdimme myös näyttelyyn SILMIEN EDESSÄ: Irakin tarinoita, jota olin aikonut jo pitkään.
Jos joku kysyy minulta, minne Prahassa kannattaa mennä näyttelyyn, sanon aina Doxiin. 99 % siitä, mitä he esittelevät, on todella tutustumisen arvoista.
Missä on (ei ole) paras Pho?
“Söisin Phota.” Tämän lauseen kuulen Lukášilta suunnilleen joka toinen päivä, joten en ihmettele lainkaan, kun peruimme suunnitelmat seuraavasta hipsteribistrosta ja päätimme viikonlopun paikassa Pho u Letné, josta luet – kuten monista muistakin – että kyseessä on Prahan paras Pho.
Kuten useimmilla vietnamilaisravintoloilla, sisustus on vaatimaton eikä ensivaikutelma ole mitenkään erityinen. Silti täällä on täyttä. Minä en ole Pho-ihminen, joten tilaan currya keraamisessa padassa riisin kera.
Alkupalaksi otamme kevätkääryleitä. Ne ovat hieman rasvaisempia kuin olemme tottuneet, mutta katoavat silti nopeasti, aivan kuin emme olisi syöneet aamiaista. Pho olisi voinut olla hieman voimakkaampaa, mutta currya voin lämpimästi suositella.
Jos joskus olemme nälkäisiä lähistöllä, palaamme tänne varmasti uudelleen, mutta emme lokeroi sitä Prahan lempivietnamilaiseksemme.
