Jos asettaisit heidän eteensä kaksi identtistä Coca-Colaa ja kertoisit, että toiseen niistä on koskenut Elvis Presley, he todennäköisesti alkaisivat ottaa siitä kuvia. Turistit. Juuri tällaisen turismin kummajaisia näimme road tripimme viimeisten kahden viikon aikana. Sosiaalinen media on saanut liikkeelle ihmisiä, jotka itse asiassa vihaavat matkustamista.
Sosiaalinen media sai matkalle ihmiset, jotka vihaavat matkustamista
“TÄMÄ EI KUULU MEIDÄN SUUNNITELMAAMME. Lopeta noiden tyhmyyksien kuvaaminen ja mene ylös! Heti kun pääsemme sinne, otat kuvan viidessätoista sekunnissa ja juoksemme takaisin. Onko selvä?” huusi amerikkalainen vaimolleen ja paiskasi teatraalisesti hattunsa maahan. Pieni nainen, luultavasti siihen tottunut, kuvasi ihailtavan rauhallisesti kukkia Grand Prismaticille johtavan polun varrella. Mies puhkui vihasta ja marssi suutuksissaan pois.
Aloimme matkamme loppuvaiheessa nauttia maailman turistisimmilla paikoilla olemisesta melko vahingoniloisella tavalla. Toisinaan todella ihmettelet, miksi ihmiset matkustavat, jos he näyttävät siltä kuin se olisi maailman suurin kärsimys. Kaiketi Instagram-kuvien takia.
Miksi turistit jonottavat kuvaa puun kanssa metsässä, joka on täynnä puita?
Yosemitesta suuntasimme Sequoia National Parkiin. Emme jonkin aikaa löytäneet turisteja mistään. Mietimme, ettei se voi olla mahdollista, että heitä ei täällä olisi. Sitten löysimme heidät yhden sekvoian luota. Kuulemma maailman suurimman sekvoian. Kaikki kävijät jonottivat kuvaa saadakseen esittää kymmenen sekuntia General Sherman Treen luona.
Jos nyt ajattelet, että sen täytyi olla todella iso puu, voin vakuuttaa sinulle, ettet päältä päin huomaa, että se on vanhin tai suurin. Ja niin seisoimme siellä jonkin aikaa nautiskellen ja hymyillen, katsellen ihmisiä, jotka jonottivat viisitoista minuuttia kuvaa sekvoian kanssa metsässä, joka oli täynnä sekvoioita.
35 astetta tuntuu itse asiassa aika viileältä
Joshua Tree Park on upea ja onneksemme aliarvostettu paikka. Kesällä se ei ole kovin ihanteellinen pitkille kävelyille, lämpötilat kohoavat huimiin lukemiin ja turistit yrittävät poistua autosta mahdollisimman lyhyeksi aikaa.
Emme voineet uskoa, että olimme todella saapuneet perille. Se tarkoitti, että Chiquitamme oli selviytynyt, tämä oli road tripimme eteläisin piste ja samalla myös se, että matkamme läheni loppuaan.
Kuumuus ei aikonut jättää meitä ja turistit eivät aikoneet vähään aikaan palata. Helteestä suuntasimme vielä kuumempaan lämpöön. Ja autollamme oli vasta nyt edessä sen suurin koetus. Ajoimme Pohjois-Amerikan alavimmalle paikalle – Death Valleyyn.
Joidenkin lähteiden mukaan se on jopa maailman kuumin paikka (jotkin mainitsevat kyllä esimerkiksi Iranin Dasht-e Lutin ja sen 70,6 °C). Meillä oli kuitenkin kauniit 47 astetta. Meille tyypilliseen ikävään tapaan saavuimme sinne juuri silloin, kun on pahinta ja kun kävelyä ei suositella lainkaan. Mutta ei se olisi ollut oikea Kuolemanlaakson elämys, ellei sitä olisi kokenut keskellä kesää suurimmassa helteessä. Ainakin sillä me itseämme rauhoitimme. Valmistelin Lukášia hiustenkuivaajaefektiä varten, ja se todella tuli, ja me lyhyillä kävelyillä tässä epävieraanvaraisessa maisemassa toivoimme, ettemme sulaisi.
Kun vahingossa ohitat kansallispuiston, tiedät nähneesi niitä jo todella monta
Se oli ihanteellinen valmistautuminen Nevadaan, Arizonaan ja Utahiin, sillä sen jälkeen meillä ei koskaan enää ollut niin kauhean kuuma. 35 astetta tuntui itse asiassa melko mukavalta viileydeltä. Vietimme kaksi päivää Las Vegasissa esittäen tavallisia turisteja, jotta kolmantena päivänä krapulassa jouduimme parkkeeraamaan ja yöpymään suoraan Grand Canyonin North Rimin vierailukeskuksen luona – meillä ei ollut voimia mihinkään muuhun. Jos sinua kiinnostaa, missä kaikkialla nukuimme laittomasti, tämä on yksi niistä paikoista.
Emme viivähtäneet kovin kauaa, teimme muutaman lyhyemmän kävelyn ja hyppäsimme heti taas Chiquitamme kyytiin ja jatkoimme matkaa. Meillä ei ollut vielä voimia eikä mielialaa marssia missään, joten emme edes suuttuneet itsellemme, kun tajusimme ohittaneemme vahingossa yhden Utahin kansallispuistoista. Päätimme palata sinne pienen kiertotien kautta.
Tutustu Horseshoe Bendiin, USA:n yliarvostetuimpaan paikkaan
Emme odottaneet näin suurta pyhiinvaellusta Mekkaan, kun päätimme pysähtyä hyvin suositulle Horseshoe Bendille. Se oli matkamme yliarvostetuin paikka. Tuhannet suuttuneet turistit virtaavat kohti samaa kuvaa, jonka heidän kaverinsa olivat ottaneet Instagramiin. Otimme mekin sen. Tutkimusten mukaan ihmiset eivät nimittäin pidä uusista näkemistään asioista, vaan päinvastoin heitä miellyttää eniten se, minkä he jo tuntevat. Eli mitä useammin he näkevät jonkin paikan kuvassa, sitä kauniimmalta se heistä tuntuu. Mitä tunnetumpi, sitä kauniimpi ihmisten mielestä. Aivomme rakastavat tuttuja asioita. Ja niin suuntasimme seuraavaan suosittuun paikkaan. Monument Valleyyn.
Mesa Verde ei ole turistien paratiisi, mutta se ei tarkoita, ettei se olisi pysähdyksen arvoinen. Vuosina 550–1300 jaa. täällä asuivat puebloihmiset, jotka osasivat kiivetä vuorilla kuin ei kukaan muu. He tekivät kivistä pykäliä sormilleen ja kiipesivät kallioille.
Viimeinen ensimmäinen kertamme. Meidät heitettiin ulos kaupungista
Coloradosta suuntasimme Utahiin, jota pelkäsimme eniten korkeiden lämpötilojen takia. Kävi ilmi, että Death Valleyn jälkeen olimme rakentaneet melkoisen immuniteetin. Canyonlandsissa ja Archesissa kävelimme, ikään kuin ilmassa ei olisi ollut yli 35 astetta. Lähtökohtamme oli Moabin kaupunki, joka toi meille viimeisen ensimmäisen kertamme, jota olimme odottaneet jo kaksi kuukautta.
Kello 2 aamuyöllä poliisi koputti ikkunaamme ja ajoi meidät ulos kaupungista. Minä rytmihäiriön kanssa ja Lukáš liimautuneet silmäluomet kiinni etsimme puoli kolmelta yöllä nukkumapaikkaa 20 minuutin päästä kaupungista.
Ja olimme vähällä hukkua…
Matkalla Bryce National Parkiin ajoimme Grand Staircase-Escalante National Monumentin läpi. Koska meillä on tapana kuvitella, että voimme päihittää kaikki muut ja löytää kauniimpia paikkoja maksamatta, valitsimme seuraavaksi kohteeksemme Zebra Slot Canyonin. Ja olimme vähällä hukkua, sillä se oli tulvinut. Video täällä
https://www.facebook.com/LoudavymKrokem/videos/1409339759182076/
Zionissa ja Brycessä valitsimme mieluummin jo klassisemmat reitit. Brycessä kävelimme kaikki pääpolut, Zionissa valitsimme Observation Pointin Angel’s Landingin sijaan (parempi näkymä ja vähemmän ihmisiä).
Suloinen mormonilahko
Pysähdys mormonien luona oli mukava vaihtelu. Yhtäkkiä oli kuin olisit ajanut ulos Amerikasta ja astunut aivan toiseen ja paljon ystävällisempään maailmaan, tämän suloisen lahkon maailmaan. Meitä oli yritetty käännyttää jo Alaskassa, joten mormonien Raamatulla varustautuneina suuntasimme tutkimaan mormonien päämajaa. Kävelimme siellä pianon soidessa ja katselimme lahkon hienostellun keskuksen tiloja – tuo lahko on vallannut koko Utahin osavaltion. Ellemme olisi löytäneet sarjakuvahahmoilla koristeltua kahvilaa supernopeine internetyhteyksineen, olisimme sanoneet, että Temple Square on koko Salt Lake Cityn paras paikka. Valitettavasti (tai onneksi) löysimme sen.
Reikiä maan sisuksiin. USA:n maagisin paikka
Luulimme, ettei mikään enää voisi hämmästyttää meitä, ja Lukáš yritti jo kaikin tavoin lyhentää matkaamme. Kun sanoin hänelle, että Yellowstonessa täytyy viettää vähintään neljä päivää, hän katsoi minua melko epäluuloisesti. Se epäluulo katosi ensimmäisten 10 minuutin aikana, kun hän tuijotti kaikenvärisiä haisevia järviä. Reikiä maan sisuksiin.
Yellowstone ei ole paikka pitkille kävelyille, käytännössä puristaudut puisilla laudoituksilla 90-asteisten turkoosien järvien vieressä ja odotat seuraavan geysirin yllättävän sinut. Mutta täällä turistijoukot väistyvät syrjään heti kun geysirit aloittavat show’nsa, ei sinua enää haittaa, vaikka ympärilläsi olisi tuhat muuta katsojaa.
Tiesimme, että Yellowstone oli matkamme kultainen huippukohta. Loppuhuipennus, kuten kuuluukin. Silti meitä odotti vielä pakollinen pysähdys rakastamissamme puistoissa USA:n ja Kanadan rajan varrella. Glacier National Park ja Waterton kuitenkin hukkuivat metsäpalojen savuun, jotka olivat saattaneet meitä viimeiset tuhat kilometriä Yellowstonesta.
Elämä on parempaa Banffissa
Emme luovuttaneet Glacier National Parkin suhteen täysin, kiipesimme ainakin Grinnell Glacierille, jäätikölle, jota ei enää 20 vuoden kuluttua ole olemassa. Sen jälkeen ajoimme kyyneleet silmissä ystäviemme luo takaisin Calgaryyn. Matkamme oli päättymässä.
“Mutta silti minusta oli kaikkein kaunein Banffissa”, totesi Lukáš, kun palasimme 2,5 kuukauden autossa asumisen ja matkustamisen jälkeen Calgaryyn. Ajoimme 20 000 kilometriä ja kävelimme 800 kilometriä varmistaaksemme, ettei Pohjois-Amerikassa ole parempaa paikkaa kuin Banff.
