”Tiedätkö, että toimme juuri rajan yli kaiken sen, minkä vakuutimme, ettei meillä ole? Aseen (karkotinspray katsotaan aseeksi), alkoholia, hedelmiä ja kaupallisia tuotteita (mukanamme on laatikollinen aurinkolaseja).” Lukáš sanoo minulle. Alaska odottaa meitä rajan takana, mutta ensin täytyy selvitä Kanadan ja Yhdysvaltojen rajanylityksestä – teimme sen viimeisen vuoden aikana monta kertaa, ja aina vatsassa kiertää epämiellyttävästi. Tällä kertaa se oli vielä pahempaa, koska Havaijilla unohdettiin lyödä leima passeihimme. Onneksi mahdoton kävi toteen: Yukonin ja Alaskan rajalla oltiin melko mukavia näistä passiemme selvistä puutteista huolimatta.
”Olisimme edes voineet piilottaa ne vähän paremmin.” Mietin ääneen, mutta jo kiidämme Red Chiquitassamme läpi Alaskan. Kolmentuhannen sateisen kilometrin ja Yukonin hullun tien jälkeen olemme iloisia, että Alaska näyttää meille aurinkoisen puolensa. On jo myöhäinen ilta, neljäs heinäkuuta, ja Alaska juhlii muiden Yhdysvaltain osavaltioiden tavoin itsenäisyyspäivää. Me emme kuitenkaan huomaa täällä rajan lähellä mitään ja rehellisesti sanottuna unohdamme koko asian.
North Pole -kaupunki ja joulupukin talo ovat epäonnistunutta kaupallisuutta
Ostamme leiripaikan heti ensimmäisessä isommassa metsäkaupungissa, Tokissa, ja huomaamme yhtäkkiä, että kello on jo lähes puolenyön, mutta aurinko paistaa yhä. Kömmimme siis autoomme ja yritämme nukahtaa. Nukkumisen kanssa on ollut ongelmia jo useamman päivän – autoa ei saatu pimennettyä eikä aurinko yksinkertaisesti laske. Tämä ongelma seuraa meitä läpi lähes koko Alaskan.
Autosta on tulossa sekava esitteiden viidakko, joita olemme keränneet infopisteistä, ja yritämme (usein turhaan) löytää niistä jotain kiinnostavaa.
”North Pole -kaupunki, paikka, jossa on joulu ympäri vuoden. Sinne meidän on mentävä! Siellä on jopa katu ja joulupukin talo!” Puhdas iloni haihtuu täydeksi pettymykseksi, kun saavumme kuumaan pikkukaupunkiin, jossa joulupukin talo on joulurihkamaa myyvä kauppa naamioituneen pukin kanssa.
”Odotin tonttuja, jotka kokoavat lahjoja”, huokaisen, ja lähdemme pois yhtä ripeästi kuin tänne rientelimme.
Metsää minne katsoo. Missä ovat vuoret?
Fairbanks ei myöskään tee meihin suurta vaikutusta. Isompi kaupunki keskellä metsää. Metsää minne katsoo. Suurin nähtävyys täällä on oppaamme mukaan infopiste.
Silti nautimme Fairbanksista aivan eri tavalla, sillä vierailemme perhetuttavien luona, joiden luona myös yövymme. Syömme heidän kanssaan ensimmäisen alaskalaisen lohemme, juomme paikallista olutta ja nukumme pitkästä aikaa sängyssä pimennetyin ikkunoin. Tulkoon pimeys.
Pitkät kesäpäivät tuovat mukanaan myös liian korkeat lämpötilat
Seuraavana päivänä lähdemme vaellukselle, jonka Tony ja hänen perheensä suosittelivat meille sanoen: ”Onko teillä ase?” Tämän kysymyksen kuulemme vielä monta kertaa. Karhukarkotinsprayta pidetään täällä hyödyttömänä leluna – vaeltamaan lähdetään aseiden kanssa.
Angel’s Rocksin vaelluksella meitä vaivaavat paljon enemmän hyttyset ja sietämätön helle, joka ei kellu vain paikallisessa ilmassa vaan on painunut myös maahan. Käsitys siitä, että Alaskassa on kylmä, suli 32 asteessa. Tämä vaellus vie meidät todella kivien luo mäelle keskellä loputonta metsää. Ympärillä ei ole mitään, vain puita.
”Täällä kasvaa samaa rikkaruohoa kuin meilläkin. Vain puut ovat jotenkin kapeampia.” Tarkkailen havu- ja lehtipuiden riutuneita latvoja koko matkan alas parkkipaikalle. Ajamme katsomaan myös Chena Hot Springsiä, mutta sekään ei tee meihin vaikutusta. Tähyilemme yhä vuoria ja turkoosinsinisiä jäätiköitä, vaikka tiedämme, ettei niitä täällä ole, mutta jotka Alaska-mielikuvissamme ovat lujasti juurtuneet. Piristääksemme itseämme ostamme kaupungista thaimaalaista ruokaa, mutta ensimmäisistä suupaloista huomaamme, että tuhlasimme päiväbudjettimme johonkin, josta meille tulee pikemminkin paha olo. Näinkin joskus käy. On aika ajaa eteenpäin.
Väärässä sävelessä laulaminen aseena karhuja vastaan
Denali National Park on Yhdysvaltain laajin kansallispuisto, mutta vain pieni osa siitä on tavallisten kävijöiden ulottuvilla. Autolla pääsee vain alkuun, ja jos haluat syvemmälle, sinun on maksettava 30–50 dollaria (noin 28–46 €) bussista. Me päätimme lähteä 17 kilometrin vaellukselle Triple Lakes Trailille infopisteeltä. Pysäköimme sen päätepisteeseen ja ajoimme alkuun ilmaisella bussilla. Ja sitten huomasimme, ettei meillä ollut karhukarkotinsprayta. Sitä ei ollut mistä ostaa emmekä voineet palata takaisin. Karhua emme kohdanneet – se luultavasti säikähti viisituntista karmean nuottivirheistä laulantaamme.
Alaskassa rakastetaan aseita – meitä niiden läsnäolo kauhistuttaa
Sen, ettei kaikki aina onnistu, todistaa epäonnistumisemme Mt. McKinleyn kanssa. Aamulla heräsimme leiripaikalla lähellä toista vaellusta, jonka piti lahjoittaa meille upea näkymä Pohjois-Amerikan korkeimmalle huipulle. Sen sijaan pilvistyi ja alkoi sataa. Poistuimme siis puistosta ja ajoimme kohti Anchoragea. ”Vau”, huusin, ja Lukáš repäisi auton tien sivuun. Tuo valkoinen vuorimassiivi kimmelsi pelottavasti auton peilissä. Mt. McKinley täydessä loistossaan kurkisti muutamaksi minuutiksi pilvien takaa ja hehkui kuin jättimäinen kumpuileva kuu auringonsäteiden osuessa siihen. Käänsimme auton ja kiidimme takaisin ravintolaan, josta piti olla hieno näköala.
Kymmenen minuutin ajon jälkeen vuori oli kuitenkin jo poissa. Päätimme silti istahtaa, levätä ja syödä lohdutukseksi ensimmäisen alaskalaisen hampurilaisemme. Levosta ei kuitenkaan tullut mitään – yhtäkkiä ravintolaan alkoi virrata paikallisia, eikä katsetta voinut irrottaa aseista, joita kaikilla oli vyötäröllään. Tähän emme tule koskaan tottumaan.
Rukoilemme jokaisen kilometrin ajan, ettemme hajota autosta jotain osaa
Tuntuu kuin olisimme teleportautuneet Norjaan. Sellaisen vaikutuksen Hatcher Pass meihin tekee. Matkalla Denali National Parkista Palmeriin alkaa ilmestyä ruohon peittämiä kukkuloita, joiden yllä leijuu hernerokan paksuisia pilviä, ja sade rummuttaa autoomme. Tie ei ole kummoinen, ja rukoilemme jokaisen kilometrin ajan, ettemme hajota jotain autosta. Alamme katua, että lähdimme tänne, kun emme kai näe mitään. Olisimme voineet suunnata suoraan lyhyempää tietä Anchorageen ja säästää useita tunteja ja bensaa. Mutta sitten jonkin sattuman kautta päädymme vanhaan kultakaivokseen. Pilvet hälvenevät hieman, ja enää pienet pilvenhattarat leijuvat vuorten välissä pienten kaivosmiesten mökkien yllä.
Anchorage on vuorten ympäröimä getto
Anchorage on eräänlainen vuorten ympäröimä getto, jolla on suloinen keskusta ja moderni museo. Oppaamme väittää, että kyseessä on yksi Yhdysvaltain monikulttuurisimmista paikoista – täällä puhutaan jopa 90 kieltä. Sitä me emme huomanneet, mutta yksilöt, jotka viihdyttävät itseään riehumalla parkkipaikalla keskiyöllä, ja lukemattomat kadulla makaavat kodittomat sen sijaan jäivät mieleen. Onneksi parkkipaikkamme supermarketin luona, jonne ankkuroiduimme yöksi, oli rauhallinen ja sade tuuditti meidät uneen.
🚗 Car rental on the roadVerified rental cars in AlaskaSearch with the DiscoverCars comparison engine — it compares prices from dozens of local and international rental companies, and most bookings come with free cancellation.
Compare car prices in Alaska →Huonon matkatunnelman pelastavat saippuakuplat ja lasten leikit
Vaikka enää ei satanut, mielialamme laski aamun myötä huomattavasti. Väsymys taitettujen kilometrien jäljiltä alkoi näkyä. Lähdimme yhdelle läheisistä vuorista, mutta kahdenkymmenen minuutin nousun jälkeen huomasimme, että kukkulat oli merkitty parkkipaikalla väärin emmekä kiivenneet sinne minne halusimme, vaan sotilastukikohtaan. Ja sitten alkoi taas sataa.
Meidät pelasti museo. Kävimme läpi loistavan osaston Alaskan alkuperäisväestöstä, mutta emme valehtele – se mikä todella nosti mielialaamme oli lastenosasto. Saippuakuplien puhaltaminen on mainiota terapiaa. Kuten sanotaan: leikkivä lapsi ei ehdi kiukutella.
